sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Voimansiirron Lisätehtävä

1. Sillä vetävät pyörät kääntyvät eli liikkuvat sivusuunnassa ja myös ylös-alas suunnassa.

2. Paksua vetonivelrasvaa.

3. Vakiokulmanopeusnivelessä on kaksi peräkkäistä ristiniveltä tai kaksoisristinivel.

4. Vetoakseli kiinnittyy tasauspyörästöön

5. Kiinnityssiteillä.

6.  Monesti vioittunut vetoakseli pitää ääntä (selviää koeajolla). Suojakumit on tarkistettava (Renkaat käännetään ääriasentoihin ja katsotaan että ovat ehjät). Silmämääräisesti suurimmat viat huomaa vetoakselista (vääntyminen, säröily, liiat kulumat)

torstai 4. joulukuuta 2014

Sähkötekniikan perusteet 1/ Tehtävä 4

1. Luettele kolme tyypillisintä käynnistinvian ilmenemistapaa.
-Käynnistin ei pyöri tai pyörii liian hitaasti.
-Käynnistin ei pyöritä moottoria, ts. hammaspyörä ei kytkeydy tai vapaakytkin luistaa.
-Mitään ääntä ei kuulu käynnistysyrityksistä huolimatta.
 
 2. Missä todennäköisimmin on vika, kun käynnistin ei pyöri kunnolla ja valot samalla himmenevät huomattavasti?
 -Akun varaustila on alhainen tai liitokset huonot.

 3. Miten käynnistimen vapaakytkimen luisto käynnistettäessä ilmenee?
 -Käynnistin pyörii tyhjää ja moottori ei pyöri.

4. Miksi akun kunto ja varaustila on tarkastettava ennen käynnistinpiirin mittauksia?
-Akun varaustila vaikuttaa käynnistysjännitteen ja virran mittaustuloksiin.

 5. Mitä vikoja käynnistinjärjestelmästä pyritään löytämään jännitehäviömittauksilla
-Tarkistetaan solenoidin, sähkömoottorin kunto ja kaikki liitokset.

6. Kuinka paljon jännitehäviö saa enintään olla käynnistimen maattopuolen mittauksessa, jos käynnistimen ottama virta on 300 A?
- Jännitehäviö saa maksimissaan olla 0,5V-0,7V

 7. Miksi akun maadoituskaapeli on irroitettava ennen käynnistimen irroitusta?
 -Siksi ettei käynnistimelle tule enää virtaa ja ettei tule oikosulkua starttimoottoria irroittaessa.

8. Mitä tarkastuksia teet puretun käynnistimen osille?
-Seuraavien osien kunto täytyy tarkistaa: Päätyosien ja hammaspyörän sisällä olevien laakerihelohen kunto, käynnistyshammaspyörän ja vapaakytkimen kunto, vauhtipyörän hammaskehän kunto, hiiliharjojen kunto sekä ankkurin kunto.

 9. Mitä on otettava huomioon käynnistimen hiiliharjojen uusinnassa?
 -Hiiliharjojen pituuden tulee olla ohjearvon mukaiset.

10. Mitä on varottava käynnistimen osien pesussa?
 -Osien puhdistamisessa on oltava tarkkana ettei käytä voimakkaita liuottimia sillä kestomagneetit voivat lähteä irti liimauksistaan ja käämin lakka vaurioitua.

11. Mitä merkitystä on oikealla siirtoreleen toimintaliikkeen pituudella?
 -Jos toimintaliike on liian pitkä, käynnistimen hammaspyörä voi vaurioitua. Jos puolestaan toimintaliike on liian lyhyt, hammaspyörä ei kytkeydy kampiakselin vauhtipyörän hampaille.

12. Mitä on otettava huomioon käynnistimen lukkoonjarrutuskokeessa?            
- Lukkoonjarrutuskokeessa käynnistin kuumenee voimakkaasti, joten kuormitusta ei saa jatkaa kuin muutamia sekunteja. 

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Sähkötekniikan perusteet 1/ Tehtävä 3

Laturina minulla oli 55A Delcon Laturi jonka purimme ryhmätyönä miikan ja henrin kanssa.

1. Mitä teet ennen laturin purkamista?
 -Laturiin tehdään merkintä, että tiedän miten päin se laitetaan takaisin
 -Tarkistan diodien paikan, etteivät ne mene rikki
-Tarkistan kummassa osassa käämi on
 -Otan jännitteensäätimen irti ja kaikki suojukset myös

2.Suunnittele purkamis järjestys
-Ensimmäiseksi otetaan jännitteen säädin, suojus ja kannen pultit irti
-Seuraavaksi otetaan kansi irti käämeineen
-Sitten irroitetaan toisesta kappaleesta hihnapyörä, tuuletusriva ja irroitetaan roottori

5.Selosta purkamistapahtuma.
-Ensiksi laitetaan laturi viilapenkkiin tukevasti kiinni
 -Seuraavaksi avataan pitkät läpi pultit joilla kansi (se missä ei ole hihnapyörää) on kiinni
 -Sitten nitkutellaan kantta varovasti ja nostetaan kantta, varovasti katsoen että käämi tulee mukana, eli se osa missä ei oo se hihna pyörä nii ekana pois. Pistää mieleen kuinka osat ovat olleet ja laittaa ne laatikkoon ettei huku.

6. Selvitä tarvittavat mittaukset ja suorita ne.
-Tarvittavat mittaukset: Plusdiodit, Miinusdiodit, Kenttädiodit, Staattori ja Roottori 


7. Tee mittauskirjaus.
Plusdiodi mittaukset: 475mV, 473mV, 473mV
Miinusdiodi mittaukset: 449mV, 462mV, 462mV
Kenttädiodi mittaukset: 953mV, 953mV, 953mV
Staattori mittaukset: 0,5Ω, 0,4Ω, 0,4Ω
Roottori mittaus: 4Ω
 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Sähkötekniikan perusteet 1 Tehtävä 2

 
Käynnistimen pää osat ovat tasasähkö moottori, siirtorele eli solenoidi ja siirto haarukka ja käynnistyshammaspyörä.

Käynnistyslaite eli starttimoottori tarvitsee virtaa, moottori min. Pyörimisnopeuden, jotta lähtisi käyntiin. Ongelmia tulee esim pakkasella, sillä öljy jäähtyy ja akun teho huononee. Polttonesteen sumuuntuminen ja höyrysyyminen huononee, joka vaikeuttaa käynnistystä. Käynnistin lähtee pyörimään kun virta-avainta käännetän virtalukossa käynnistys asentoon, silloin yhdistyy ns. herätevirta solenoidin pito- ja veto käämeille. magneetti kenttä vetää rautasydämen solenoidin sisään jousivoimaa vasten. Rautasydämen toiseen päähän nivelöity siirtrohaarukka työntää käynnistyshammaspyörän, vauhtipyörän hammaskehälle. Kun herätevirta tulee solenoidille, solenoidin toisessa päässä oleva kosketus levy yhdistää akulta tulevan kaapelin sekä käynnistimen sisään menevän kaapelin jolloin käynnistimen sisään menee virta. Magnetismin ja virran avulla käynnistin rupeaa pyörittämään moottoria.

Solenoidin tehäviin kuuluu sähköenergian tuottaminen liike-energialla ja liike-energian tuottaminen sähköenergialla. Solenoidin on tarkoitus siirtää käynnistimen rattaat oikeaan asentoon jotta käynnistin toimii. Solenoidi yhdistää akulta tulevan virran käynnistimen käämeille.

Kuvassa on Seat Ibiza 1.0 96-99 AER käynnistys järjestelmän kytkentäkaavio.

Auton käynnistymiseen tarvitsee n.100A eli 1kw.
 Käynnistimen kuluttama virta riippuu käynnistimen koosta ja moottorin koosta.
 Käynnistimen pitokäämi: n.2 ohmia, vetokäämi: n. 0,05 ohmia.

torstai 13. marraskuuta 2014

Sähkötekniikan perusteet 1/ Tehtävä 1

Generaattorin pääosat ja tehtävät:

1.Runko, siinä on kiinni roottori ja hihnapyörä yms muut hilppeet mitkä pyörivät ja rungosta voi vetää kun avaa laturia.
2.Kuulalaakeri, akseli pyöri sen varassa.
3.Tuuletin, jäähdyttää diodeja.
4.Hihnapyörä, hihna tulee tähän kiinni ja pyörittää akselia/roottoria.
5.Roottori, on kiinni akselissa ja pyörii luoden magneetti kentän ympärilleen.
6.Staattori, kun roottori pyörii niin staattoriin syntyy vaihtosähköä.
7.Säädin/hiilenpidin ja hiilet, jännitteensäädin pitää latausjännitteen samassa kierroksista riippumatta hiilien avulla.
8.Liukurenkaat, sähkö kulkee niiden kautta toisesta alkaen päättyen toiseen liukurenkaaseen.
9.Kenttädiodi, niiden avulla vaihtosähkö miuttuu tasasähköksi.
10.Tehodiodi, kestää isomman virran kuin kenttädiodi
11.Diodien jäähdytys levy, jäähdyttää diodien länpötilaa, sillä diodit eivät saa kuumentua liikaa.
12.Hiilipääty, hiilet ovat tässä kiinni, ns.toinen runko.

Virrankulku generaattorissa:

Kun avaintakääntää niin virtalukolta lähtee magnetointi virta generaattorin roottorille jotta se magnetoituu. Kun generaattori pyörii magnetoituna, staattorin käämi alkaa tuottamaan sähkövirtaa. Tämä virta siirtyy liukurenkaista hiiliin ja hiilistä jännitteen säätimelle joka muuttaa jännitteen oikeaksi auton sähkö laitteille. Laturista virta kulkee akulle ja akulta jakoblokille joka jakaa sen auton laitteille.

Montako diodia generaattorissa on kussakin vaiheessa?:

Generaattorissa on 3 diodia kussakin vaiheessa.

Mitkä ovat generaattorin ulostulo jännite ja ulostulovirta?:

Ulostulovirta on yleensä 14,5V ja virtaa n. 65A.

Kuinka estetään akun liiallinen latautuminen?:

Akun liiallinen latautuminen estetään jännitteen säätimellä. Jännitteen säädin katkoo lataamista kun akku on täysi.

Auton lataus järjestelmä:

Kuvassa on vw venton latausjärjestelmä ja sen kytkentäkaavio.



tiistai 4. marraskuuta 2014

Tehtävä 3/Kannattava työntekijä?

Firmalle jää tuloja 11,30e tunnilta. 10e/h. Jos öljyn vahtoon menee tunti enemmän aikaa, firma jää tappiolle 70snt tunnilta. Saman kokoinen lasku asiakkaalle silti.

Tehtävä 2/ Rahan tulo ei voi estää...

Palkka: 12e/h. 8h per päivä. 40h viikossa. 160h kuukaudessa. 96e päivässä. 480e viikossa. 1920e kuukaudessa. Työnantaja maksaa 435,11e kuukaudessa. 2.71e tunnissa.

Tehtävä 1/Korjausduunit

14 öljyn vaihtoa henkilöautoihin. Vihdetaan öljyt ja suodatin. Öljynsuodatin maksaa 16e kpl. 6l öljyä maksaa 40e. Työhön menee 30min aikaa. 12e/h on tuntipalkka. Asiakkaalle lasku: 82e. Firma sai 14e per tunti.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Tehtävä 3/ Kuinka moottori toimii

Kuinka 4-tahti moottori toimii ja kasataan.


Tässä video josta selitän mitä osia tulee koneeseen kiinni ja missä järjestyksessä.

http://www.youtube.com/watch?v=thh_RygJdRs

Ensimmäisenä tulee kampiakseli ja siihen kiinnitetään laakerit  ja kiertokanget. 
Sitten tulee männät ja männän tapit ja sokat.
Sitten ne kiinnitetään sylinteriin. 
Kampiakseliin kiinnitetään vauhtipyörä. 
Sen jälkeen asennetaan sylinterikansi johon laitetaan venttiilit, venttiilijouset, venttiiliprikat ja kiilat , joilla venttiilit pysyy paikoillaan. 
Sylinterikanteen asennetaan kaksi nokka-akselia ja niille laakerit. 
Sylinterikannen ja sylinterien väliin tulee tiiviste.  
Moottoriin asennetaan nokka ketju ja  apulaite ketju ja apulaite ketjun  päälle tulee öljytiivis kansi jossa öljy voitelee ketjua.
Nokka-akseleiden päälle tulee kansi jonka väliin tulee tiiviste. 
Seuraavaksi moottoriin asennetaan öljypohja. 
Moottorin kylkeen asennetaan imusarja. 
Moottoriin kiinnitetään virranjakaja, tulpat ja tulpanjohdot. 
Sen jälkeen asennetaan vesipumppu, kiristin, kampiakselin hihnapyörä, ohjaustehostin ja laturi jotka pyörivät samalla hihnalla. Viimeiseksi asennetaan pakosarja ja kiinnitetään pakosarjan lämpösuojat.

Sitten videon toinen osa:

Nokka-akselien pyöriessä männät liikkuvat. 

Imutahti: Mäntä liikkuu alas jonka seurauksena imuventtiili aukeaa ja polttoaine/ilmaseos siirtyy pyttyy männän päälle. 

Puristustahti: Kun mäntä nousee ylös, se puristaa seoksen pieneen tilaan, jolloin paine nousee palotilassa korkeaksi.

Työtahti: Kun mäntä on ylhäällä, polttoaine syttyy sytytystulpan antamasta kipinästä ja mäntä liikkuu alas. Kiertokanget pyörittävät kampiakselia ja sen pyörää männän liikkuessa.

Poistotahti: Sitten pakoventtiili aukeaa ja kun mäntä nousee ylös se työntää palaneen seoksen pakoventtiilistä pois pakopuolelle ja sitten ulos myöskin moottorista.

Tehtävä 5/ Ajoonlähtö tarkistus

Ennen ajamaan lähtemistä pitää tarkastaa muutamia perusasiota ettei matka keskeyty ikävästi eikä kävisi mitään pahaa. Tarkastuksessa ei kestä kauaa eikä se ole iso homma estää vahinkoja tai ongelmia.

Ajoonlähtötarkastuksessa kannattaa tarkastaa:

-auton ulkonäölliset viat
- Valot. lyhyet valot toimii, pitkät valot toimii, takavalot toimii, jarruvalot toimii, parkkivalot toimii, vilkut toimii, - pyyhkimien toimivuus, lasinpesunesteen määrä.
-ettei mitään vuotoja ole missään.
-nesteiden määrä, kuten öljyn, jarrunesteen, ohjaustehostimen nesteen määrän. nesteiden määrä näkyy usein mittatikussa tai öljysilmästä sekä säiliön kyljessä olevasta mittaasteikossa. Jos neste on vähissä, kannatta sitä lisätä.

Jos kaikki on OK, niin matka sujuu luultavasti ongelmitta.

Moottoritekniikka 1 tehtävä 2 : Nokka akselin ja apulaitehihnan vaihto

Tässä videossa vaihdan apulaite-ja jakopäänhihnan.
https://www.youtube.com/watch?v=dywhpFNZ9uM

tiistai 26. elokuuta 2014

Tehtävä1/ auton tiedot

Moottori: 1,2l, 16venttiiliä, bensa, ruisku, r4,
Auton merkki/malli: Fiat Stilo
Rekisterinumero: Gfp-143
Teho: 59kw
Seuraava katsastus: 21.08.2014
Alustanumero: ZFA19200000346849
Omamassa: 1165kg
Kokonaismassa: 1600kg
Vuosimalli: 2003

Auton merkki/malli: Rover 75 
Vuosimalli: 1999
Omapaino: 1595kg
Kokonaismassa: 2000kg
Rekisterinumero: eyc-777
Alustanumero: SARRJHLKRYM111303
Seuraava katsastus: 10.9.2014

Moottori: V6, 7,6l, 143hp, bensa, 24venttiiliä, ruisku

maanantai 25. elokuuta 2014

Tehtävä 4/ Auton puhdistus

Elikkäs meidän piti pestä auto sisältä ja ulkoa ja vahata se. Eri työvaiheet ovat eri autoista koska emme saaneet kuvia kaikista.

Ensiksi levitetään pesuaine jokapuolelle autoa ja annetaan sen vaikuttaa n. 1min. Sitten auto huuhdellaan painepesurilla 45asteen kulmassa niin että lika lähtee pois mutta pesuainett jää vielä autoon.
Tämän jälkeen otetaan 2 ämpäriä, toiseen pelkkää vettä ja toiseen pesuainetta ja vettä. Sitten aloimme hinkkaamaan likaa puhtaalla sienellä (joka oli kastettu pesuaineveteen) pyörivillä liikkeillä pois maalipinnasta. Kun sieni muuttui likaiseksi niin huuhtelimme sitä vesiämpärissä. Kun kaikki lika oli lähtenyt pois niin huuhtelimme auton painepesurilla siirtyen ylhäältä alas niin että kaikki lika ja pesuaine lähti pois.

Sitten kuivasimme auton silikoonilastoilla ja säämisköillä.
Nut aito on valmis vahausta varten.
Vahaa aletaan levittämään kostealla sienellä pyörivin liikkein maalipinnalle ohut kerros.
Sitten kun vaha on kuivahtanut n.5min, vaha pyyhitään pois kiillotus liinalla pyörivin liikkein. Kiillotusta jatketaan niin kauan että vaha häviää. Kuvassa toinen puoli vahattu. Kun koko auto on kiillotettu voi siirtyä sisäpesuun.
Aloitetaan imuroinnilla.
Sitten puhdistetaan konehuone kostealla rätillä ja pesuaineella.
Sitten pyyhitään sisustan muovi osat sisäpesuaineella.
Sitten pestään ikkunat sisältä ja ulkoa rätillä ja ikkunanpesuaineella ja kiillotetaan lopulsi pelkällä paperilla.

Tehtävä.6/ Auton Osat

Mazda 626
Moottori:
2.0 ruisku, 4sylinteriä rivissä, bensa, 1990cm3, 85kw(5500rpm), 4pisteruisku, hihnakone.
Kojelauta:
Radio, hanskalokero, hätävilkut, puhallin, virtalukko, kytkimet.

Vaihdelaatikko:
5-vaihteinen manuaali + pakki.

Pakoputkisto:
2vaimenninta ja katalysaattori, 2,5" putkea.

Pyörät:
185/65/r14, 14"peltivanne.

Akku:
Exide 12DCV/ 60ah.

Ohjauslaitteet:
Ratti, ohjaustehostin.
Levyjarrut edessä ja takana.










keskiviikko 20. elokuuta 2014

Tehtävä 3/ Työkalut

1/2" hylsyt(10mm-27mm).
5/16" ruuvauskärjet(torx, talttapää, ristipää ja kuusiokolo).
1/2"-5/16" Ruuvauskärkiadapteri.
1/2" torx hylsyt.
1/4" torx hylsyt.
Kuusiokoloavaimet(1,27, 1,5, 2,0, 2,5).
Jännitekynä 6-24v
Kiintoavaimet(8,10-14,17,19,22).
Ristipäämeisselit(ph2x38, ph1x75, ph2x100)
Talttapäämeisselit(3,2x75, 4x100, 5x100).
Siirtoleukapihdit(250mm)
Kärkipihdit(165mm)
Linjapihdit(165mm)
1/2" nivelkappale
1/2" torx hylsyt(e10, e11, e12, e14, e16, e18, e20, e24).
1/2" jatkovarret (125mm ja 150mm).
1/4" jatkovarret (50mm ja 100mm).
1/4" t-avain varrella(110mm).
1/2" räikkä väännin pikavapauttimella.
1/2" pitkät hylsyt 14,15,17,19,22 ja 16mm ja 21mm tulppahylsyt.
1/4" pitkät hylsyt (6mm-13mm).
1/4" nivelkappale
1/4" hylsyt (4mm-13mm)

Talttapää meisseli, jossa jännitekynä.
Kärki hylsyt: ristipäät, talttapäät, torxit ja kuusiokolot.
Räikkäväännin 1/4" pikavapauttineella
Ruuvimeisseliväännin 1/4"

torstai 14. elokuuta 2014